Uusi tuotantopäällikkö mukaan Kolmaticin kasvutarinaan
18.02.2019

Uusi tuotantopäällikkö mukaan Kolmaticin kasvutarinaan

Markus Mäki-Maunus on aloittanut 11.2. Kolmaticin tuotantopäällikkönä. Konepajat ja käytännön työt CNC-koneistajana ovat hänelle tuttuja juttuja liki 20 vuoden ajalta. Koneistajan töiden lisäksi hän on toiminut tuotantopäällikkönä ja laatupäällikkönä.

—Ala on muuttunut rajusti viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Nykyään sitä ihmettelee, kuinka aiemmin edes pärjättiin ilman tietokoneita. Asiakkaiden vaatimustason nouseminen on kehittänyt alaa huimasti, Mäki-Maunus miettii.

Mäki-Maunus siirtyi Kolmaticin tuotantopäällikön tehtäviin toisen yrityksen tuotantopäällikön tehtävistä. Kolmatic oli hänelle tuttu entuudestaan aiemman työnantajan palveluksesta, jolloin Mäki-Maunus toimi Kolmaticin kanssa asiakkaan roolissa. Asiakkaana hän rekisteröi Kolmaticin joustavan ja avuliaan roolin asiakastöissä.

—Kolmaticilla saatiin ihmeitä aikaan nopeassakin aikataulussa ja joustoa löytyi aina tarvittaessa, Mäki-Maunus kertoo.

Kehittäminen ja kasvu houkutteli mukaan

Kolmaticin määrätietoinen kasvu ei ole jäänyt Mäki-Maunukselta huomaamatta. Hän toteaakin, että yrityksessä on tehty iso työ eteenpäin menemisen eteen.

—Olen seurannut sivusta jo pidempään Kolmaticin määrätietoista ja sitkeää kehitystyötä. Näen tämän yrityksen kasvussa suurta potentiaalia ja on hienoa, että pääsin mukaan yhdeksi kasvutarinan rakentajaksi. Uskon, että työkokemukseni perusteella minulla on paljon kantapäänkin kautta opittua taitoa, jota voin hyödyntää kehitystyössä.

Pieniä korjausliikkeitä

Tuore tuotantopäällikkö aikoo keskittyä työssään toimitusvarmuuden edistämiseen ja laadun parantamiseen ja ylläpitoon. Hän luottaa myös pienien muutosten voimaan. Itse hän aikoo parantaa tuotannon sujuvuutta mm. sillä, että tarpeellinen tieto on kaikkien nähtävillä ja helposti saatavilla.

—Järjestelmällinen kehitystyö pieniä asioita korjaamalla tuottaa tulosta pitkällä aikajänteellä. Tuottavuutta ja tehokkuutta voidaan helposti lisätä sillä, että mahdolliset puutteet korjataan heti, eikä niitä jätetä roikkumaan.

Työn merkitys konkreettisesti esille

Mäki-Maunus haluaa tuoda esille työn merkitystä. Jotta jokainen työntekijä voisi kokea itsensä ja oman työnsä arvokkaaksi, heitä pitää kuunnella, kannustaa ja antaa palautetta. Työn merkitystä voi lisätä myös konkreettisin keinoin.

—Työntekijöille olisi todella tärkeää nähdä lopputulos, mitä varten he työskentelevät.  Kun nähdään, mikä virka omalla työllä on isommassa kokonaisuudessa, tietää myös sen miksi omassa työssään kannattaa olla huolellinen. Ei mitään tuotteita valmisteta pelkästään tekemisen riemusta, kyllä niille on aina jokin tarkoitus. 

Uuden tuotantopäällikön yhteystiedot löydät täältä 

 

Faktaa:

Nimi: Markus Mäki-Maunus

Ikä: 38

Kotipaikka: Vaasa

Nykyinen titteli: Tuotantopäällikkö